SNY:n toimintaa
Suomalaisten Naisten Yhdistyksellä on ollut vuosien varrella useita eri kerhoja ja klubeja, joissa jäsenemme ovat voineet harrastaa ja tavata toisiaan. Innokkaiden ihmisten määrä on kuitenkin vähentynyt, joten uusia ideoita toimintamme kehittämiseksi otamme mielellämme vastaan. Lähetä ehdotuksesi esim. puheenjohtajallemme! Johtokunnan jäsenten yhteystiedot löytyvät Yhteystiedot-sivulta.
Yhdessä tekemiseen ja kokoontumiseen ei tarvita useinkaan minkään kerhon perustamista, vaan kuka tahansa voi ilmoittaa menevänsä johonkin tapahtumaan, keikalle, näyttelyyn, nähtävyyteen tms. ja pyytää muita kiinnostuneita mukaan. Jos olet mukavaa seuraa vailla, lähetä menovinkkisi SNY:n osoitteeseen suominaiset(at)yahoo.com!
Vuoden Suominainen
SNY:n johtokunta muistaa vuosittain jaettavalla Vuoden Suominainen -palkinnolla dynaamista, aktiivista ja muutenkin esimerkillistä Dallasin seudun suomalaista naista. Palkinnon nimi oli alunperin Vuoden Suominainen, mutta vuonna 2001 se nimettiin kahden ensimmäisen palkitun mukaan Vuoden Hannaksi. Vuoden Hannoja valittiin vuoteen 2008 saakka, jonka jälkeen uusien palkintojen myötä nimi päätettiin palauttaa Vuoden Suominaiseksi.
Vuoden 2010 Suominaisia valittiin tasan menneen äänestyksen ansiosta kaksi: Kati Järvelä ja Tytti Lauhava-Kääriäinen. Molemmat ovat aktiivinaisia, jotka ovat monessa mukana ja saavat energiallaan ladattua voimaa ja intoa muihinkin. Vuoden Suominainen-patsaat luovutettiin kevätkokouksessamme 18.2.2011.
Vuoden Suominainen/Hanna -palkitut
- 1999 Hanna Pinomaa
- 2000 Hanna Rauhala
- 2001 Eija Tammi
- 2002 Helena Tiainen ja Jaana Kattilakoski
- 2003 Mervi Moy
- 2004 Tarja Kuvaja
- 2005 Päivi Impola
- 2006 Anneli Sormunen
- 2007 Kristiina Ahlfors
- 2008 Satu Peltonen
- 2009 Leila Jäämuru
- 2010 Kati Järvelä ja Tytti Lauhava-Kääriäinen
Naistenkerho
SNY:n Naistenkerho on toistaiseksi ollut hieman pienemmällä liekillä, sillä kiinnostusta ei ole ollut riittävästi viikottain järjestettäviin säännöllisiin tapaamisiin. Naistenkerho kokoontuu nykyisin noin kerran tai kaksi kuussa Aution Katin luona Coppellissa.
Naistenkerhossa harrastetaan scrapbookingia eli skräppäystä, jota ovat tervetulleita harrastamaan niin aloittelijat kuin konkarit, opastusta on saatavilla. Kyseessä on siis eräänlaisen leikekirjan teko, jossa valokuvien lisäksi käytetään tekstiä ja erilaisia tehosteita tarinan kertomiseen. Aiheena voi olla vaikka yksi tapahtuma, kuten synttärit tms., tai vaikka lomamatka tai lapsen ensimmäinen vuosi, harrastus tai kouluaika. Melkein mistä vaan voi skräpätä! Nyt siis kuvat ja tilpehöörit kasaan ja rohkeasti toteuttamaan itseäsi! Välissä pidetään pieni lounashetki nyyttäriperiaatteella ja tarvittaessa kirkolla saa viipyä pidempäänkin.
Naistenkerho on avoin kaikille muillekin, joita skräppäys ei innosta. Olet tervetullut mukaan ihan vaan seurustelemaan tai tekemään muita käsitöitä. Kirkolla on samaan aikaan tilaa myös muille harrasteryhmille ja aiheille, joten jos sinulla on mielessäsi joku aihe tai puuha, minkä tiimoilta olisi kiva treffata tai olisit itse valmis pitämään luennon jostain aiheesta tai vetämään esim. ekskursioretken jonnekin tai jonkun puuhastelu-/askartelu-/jumppa- tms. session, ilmoitathan ideastasi pikaisesti SNY:n osoitteeseen suominaiset(at)yahoo.com!
Naistenkerhon tulevat kokoontumisajankohdat löydät Ajankohtaista-sivulta. Lisätietoja kerhosta saat Katilta, 4autiota(at)gmail.com.
Kirjakerho
SNY:n kirjakerho kokoontuu noin kerran kuussa Suomi-kirjastolla. Kerhossa keskustelemme kirjoista ja yleensäkin lukemisesta, kerromme omista lempikirjoistamme ja -kirjailijoistamme ja suosittelemme niitä sitten muillekin. Useimmiten meillä on ns. kuukauden kirja, jonka kaikki kynnelle kykenevät lukevat ja jonka antia ruodimme kerhossa.
Kirjakerhon tapaamisista saat lisäinfoa Ajankohtaista-sivulta.
Tervetuloa mukaan kaikki vanhat ja uudet lukemista rakastavat leidit :) !
Viinikerho
SNY:n viinikerho on kokoontunut noin muutamia kertoja syys- ja kevätkaudella, yleensä perjantai-iltana, jonkin halukkaan kotona. Viime aikoina viinikerho ei kuitenkaan ole ollut toiminnassa. Tarjolla on ollut kokoelma jonkun valitun maa-alueen tai rypälelaadun viinejä sekä pientä purtavaa.
Muuta pääsyvaatimusta ei ole kuin utelias mieli ja innostus! Jaamme yhdessä kokemuksia ja näin kehittämme omaa viinitietouttamme. Tähän kerhoon ovat myös perheen miehet tervetulleita! Suunnitelmissa on myös tehdä joskus retkiä paikallisille viinitiloille. Kerhossa keräämme pienen osallistumismaksun, jolla katetaan viinien ja muun pienen purtavan hankkimiskulut.
Viinikerhon tapaamisista saat lisäinfoa Ajankohtaista-sivulta.
Tervetuloa mukaan kaikki viineistä kiinnostuneet!
Puutarhakerho Pihattaret
Kaipaako puutarhasi työstöä tai viherpeukalosi töitä? Pihattaret-kerhon ajatuksena on tehdä piha- ja puutarhahommia yhdessä ja samalla jakaa tietojamme ja taitojamme asiaan liittyen. Työt voivat olla erimerkiksi jonkun kukkapenkin/pensaikon putsaaminen tai uusiminen, joka tuntuu ehkä ylivoimaiselta, mutta porukalla talkoovoimin tehden hoituu suht nopeasti ja helposti.
Kokoonnumme tarpeen mukaan eli silloin kun joku kutsuu meidät pihallensa ja saamme porukan kasaan. Tällä hetkellä Pihattaret pitävät taukoa, mutta jos riittävästi innokkaita löytyy puuhailemaan yhdessä, kerho jatkaa toimintaansa. Jos olet halukas tulemaan mukaan tai kaipaat lisätietoja, ota yhteyttä Jaanaan, jaana.kattilakoski(at)verizon.net. Ja eikun reippaasti vaan mukaan, mitään pääsyvaatimuksia ei ole eikä tarvita vihreaa peukaloakaan. Tervetuloa!
Leffakerho
Varsin vapaamuotoinen Leffakerho kokoontuu sen mukaan, miten kiinnostavia leffoja pyörii teatterissa. Periaatteessa kuka vaan voi kutsua Leffakerhon kokoon: jos olet menossa katsomaan jotain elokuvaa, ilmoita siitä SNY:n osoitteeseen suominaiset(at)yahoo.com, josta viesti pistetään eteenpäin. Näin saadaan helposti porukka kasaan leffaan ja ehkä lounaallekin! Lisätietoja saat Leffakerhon "koordinaattorilta" Katilta, samumiika(at)yahoo.com.
Espanjankielen kurssit
HOLA! Haluatko oppia espanjaa? Nyt siihen on hyvä mahdollisuus ammattitaitoisen opettajan johdolla! Maria Teffeteller, joka opettaa yksityisesti ja ryhmissä, on lupautunut opettamaan myös SNY:läisiä.
Kevään 2009 aikana järjestettiin sekä 10 tunnin alkeiskurssi että hieman pidempi jatkokurssi. Innokkaat opiskelijat kokoontuivat Kristiina Ahlforsin ja Leeni Vilppaan kotona peräkkäisinä tiistai-iltoina. Kurssien materiaali koostui oppikirjasta sekä tunneilla jaetuista lisämateriaaleista ja päämääränä oli puhua tunneilla ainoastaan espanjaa. Kurssit saivat erinomaista palautetta! Tällä hetkellä emme ole saaneet opiskelijaryhmää kasaan, mutta Maria opettaa myös yksityisoppilaita ja pienryhmiä.
Jos olet kiinnostunut espanjan opiskelusta ryhmässä tai yksityisesti, voimme lämpimästi suositella Marian tunteja. Opetus etenee vauhdikkaasti ja monipuolisesti.
Ruokakurssit
SNY:n ruokakursseja järjestetään silloin tällöin innostuksen mukaan. Kurssit ovat saaneet uutta pontta Paula Hokkasen myötä, jonka luona on kokkailtu muutamankin eri maan herkkuja International Cooking Class -hengessä. Kursseilla valmistetaan alku-, pää- ja jälkiruoka, jotka lopuksi nautitaan yhdessä. Jokainen osallistuu omalla panoksellaan ruoan valmistukseen ja kaikki saavat reseptit mukaan. Kursseilla saat myös hyviä niksejä käytettäväksi.
Tulevista kursseista ilmoitamme Ajankohtaista-palstalla. Paikkojen määrä on rajallinen (8-10 hlöä) ja ne menevät hyvinkin nopeasti, joten varaa omasi heti! Kurssin hinta on $30 per kerta. Ideoita ja ehdotuksia otamme aina vastaan, joten laita postia osoitteeseen suominaiset(at)yahoo.com.
Eräällä aiemmalla ruokakurssilla kokeilimme reseptejä Kiitospäivän ateriaa varten. Kurssin antiin voit tutustua kokeilemalla herkullisia reseptejä, jotka löydät Reseptejä-sivulta.
Liikuntakerho
Liikuntakerhossa on tarkoituksena harrastaa ryhmäliikuntaa niin, että kunto nousee ja kaikilla on hauskaa. Liikuntakerho on myös tauolla innokkaan vetäjän puuttuessa. Tulevista liikuntasessioista ilmoitamme Ajankohtaista -sivulla.
Valokuvauskurssit
Dallasin suomalaisilla on ollut oma valokuvauskerho Silhuetti, joka on ollut avoin kaikille valokuvauksesta innostuneille. Kerhossa on mm. harjoiteltu erilaisia kuvaustekniikoita ja -tyylejä ja käyty mm. tutustumassa valokuvanäyttelyihin. Tällä hetkellä kerhossa on vain muutama aktiivinen jäsen, joten uutta verta kaivattaisiin! Jos olet kiinnostunut, ota yheyttä Tytti Lauhavaan, tylsaa(at)hotmail.com.
Valokuvausta opetellut Tytti pitää myös valokuvauskursseja pienryhmissä. Kursseilla käydään läpi valokuvaukseen liittyviä asioita ja tekniikoita osallistujien perustietämystaso huomioiden. Mikäli haluat tutustua kamerasi ominaisuuksiin ja saada uusia kuvausideoita, ota yhteyttä Tyttiin!
Leikkiryhmä
Pienten lasten leikkiryhmä ei tällä hetkellä kokoonnu säännöllisesti. Teemme kuitenkin tilaisuuksien mukaan retkiä erilaisiin tapahtumiin, leikkipuistoihin jne. ja kyselemme leikkiseuraa koteihimme. Leikkiryhmän tulevista tapahtumista sekä hyviksi todetuista puistoista, museoista ja tapahtumista saat parhaiten tietoa liittymällä Facebookiin perustamaamme ryhmään "Leikkiryhmä DFW".
Mikäli olet uusi äiti seudulla ja haluat tutustua muihin äiteihin, ota yhteyttä esim. Tyttiin, tylsaa@hotmail.com, jonka kautta saat tietoa mahdollisista äiti-lapsi-tapaamisista ja voit kysellä vinkkejä esim. päivähoitoon tms. liittyen.
Golfkurssit
SNY tarjoaa golfkursseja aina silloin tällöin kiinnostuksen mukaan. Viime vuosina kiinnostusta ei ole ollut, mutta jos olet kiinnostunut vaikka vetämään golf-kerhoa, ota reippaasti yhteyttä.
Golfkenttälinkkejä löydät Linkkejä-sivultamme.
Tanssikurssit
Tanssikursseja mm. rivitanssin tiimoilta järjestetään kiinnostuksen mukaan. Ilmoitamme seuraavasta tanssikurssista täällä. Mikäli olet kiinnostunut esim. rivitanssista (linedancing), voit ilmoittaa kiinnostuksestasi SNY:n osoitteeseen suominaiset(at)yahoo.com.
Tanssin tunnelmia syksyltä 2006, ikuistajana valokuvaaja Tytti Lauhava. Tytiltä saa kuvia muistoksi hintaan $10/CD, tilaukset osoitteeseen tylsaa(at)yahoo.com.